Pt Selekosten Strength

Minusta valmentajana

Olen suorittanut Santasportilla liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnon 2023-2025. Opintoihini kuului myös Personal training-tutkinto.  Itse olen harrastanut kuntosaliharjoittelua jo noin puolet elämästäni ja lisäksi olen harrastanut useita muita eri lajeja, kuten kuulantyöntöä kilpatasolla 10 vuoden ajan, salibandya, koripalloa, maastohiihtoa ja maantiepyöräilyä. Täten ymmärrystä ja tietoa liikunnasta ja urheilusta löytyy muualtakin kuin punttisaliympäristöstä.

Tyyliini ja periaatteisiini eivät kuulu kikkailu, hifistely, eikä nopeiden tulosten lupailu. Treenaamisessa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa kaikkein merkittävintä on pitkäjänteisyys sekä laadukkaiden perusasioiden toistaminen viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Pelkkä "kesäkuntoon" pyrkiminen ei vielä kanna kovinkaan pitkälle. Valmentajana olen kannustava, kuunteleva ja joustava, mutta pyrin myös asettamaan riittävän vaatimustason tekemiseen. Valmentamisessa hyödynnän myös osaamistani hieronta-alalta, esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinvaivoihin liittyvissä asioissa.

Vahvuusalueitani ovat:

  • Voiman kasvattaminen
  • Nopeusvoimaharjoittelu
  • Aloittelijat
  • Tuki- ja liikuntaelinvaivojen ennaltaehkäisy ja hoito

 Valmennuskategoriat

Haluan tarjota palveluitani laajalle kirjolle ihmisiä. Jokaiselle valmennettavalle laaditaan ohjelma tavoitteiden ja aiemman treenikokemuksen pohjalta.

Aloittelijat ja terveysliikkujat

Haluatko voimaharjoittelun kautta apua pitkään jatkuneisiin niska-hartiaseudun tai alaselän vaivoihin? Monesti juuri näihin vaivoihin voidaan saada merkittävääkin helpotusta, kun lihaksia aletaan vahvistamaan. Terveysliikunnan puolella tavoitellaan etenkin parempaa jaksamista arjessa, jottei esimerkiksi työ veisi kaikkia voimia. Kehitystä lähdetään rakentamaan maltillisesti ja kaikessa rauhassa, pyrkien kuitenkin nousujohteisuuteen. Yksi tai kaksikin salitreeniä viikossa voi tehdä jo paljon muutosta arjessa jaksamiseen. Rohkeasti vaan kokeilemaan ja antamaan mahdollisuus!

Edistyneemmät treenajat, aktiiviliikkujat, kilpaurheilijat

Kipuileeko polvet tai penikat juostessa? Tai tarvitsetko lisää voimaa, jotta palloilukentillä jalka liikkuisi vikkelämmin ja jotta loukkantumisriski olisi pienempi? Aktiiviliikkujien ja urheilijoiden puolella tavoitteet ovat usein spesifimpiä ja treenimäärät suurempia. Lisäksi treeniohjelmaa laadittaessa on huomoitava tarkasti muu harjoituskuorma, harjoituskauden vaiheet, sekä mahdolliset kilpailut ja vammahistoria. Olit sitten pitkänmatkan juoksija, salibandyn pelaaja tai yleisurheilija, on vankalle pohjalle rakennetuilla voimaominaisuuksilla suuri hyöty muuhun harjoitteluun. Täten kannattaa ehdottomasti kokeilla valmennuspakettejani!


Yhteydenotot:

E-mail: selekostentunto@gmail.com

Puhelin ja Whatsapp: 0404155436

Instagram: hieronta_selekostentunto. Linkin löydät sivupalkista.